Käki eli Berger d'Arbazile Saut de Drôle CouCou

Käki eli Berger d'Arbazile saut de drôle CouCou

Käki, Kuva Kati Saari

Ensimmäinen kennelini nimiin rekisteröity pentu eli Berger d'Arbazile Saut de Drôle CouCou eli kotoisammin Käki pääsi sijoitukseen ihanaan ja yhteistyökykyiseen kotiin Tampereen seudulle. Käki on osoittautunut reippaaksi ja innokkaaksi pyreneesin aluksi. Käkeen saattaa törmätä Tamskin tai SDP:n agilitykoitoksissa, Koirakoutsiareenalla tai pyynikin maastoissa. Lisäksi Käki tulee jatkossa vierailemaan ainakin muutamissa näyttelyissä ja lampaiden paimennukseenkin olisi tarkitus tutustua tulevaisuudessa. Käkin kasvaessa tulee tarkempia tietoja neidistä ja sen luonteenlaadusta. Neiti vaikuttaa avoimelta, päättäväiseltä, nopeasti oppivalta ja riehakkaalta osaten kuitenkin rauhoittua. Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta ja valoisalta. Toivotaan jatkokin sujuvan mallikka

 

Omistajan kuvaus Käkistä

 

"Kun joku tai jokin koskettaa meitä, olemme tiellä, jota sydän haluaa meidän kulkevan."

 

Käki on laumamme ensimmäinen pyrtsi. Tutustuttuani rotuun, minut valtasi vahva tunne, että juuri tällainen herkkä ja sielukas olento sopisi koiraksemme. Ja voi, miten oikeassa olinkaan! Tiesin, että emme valinneet helpointa tietä, mutta matka mielenkiintoisella tavalla oudon koiran kanssa on ollut täynnä iloa uuden oppimisesta ja kasvavaa rakkautta rotua kohtaan.

 

Tulisieluinen, pyrähtelevä Käki-lintunen on melko tyypillinen pyrtsi. Se on reaktiivinen, kiihkeä ja valtavan touhukas. Käki on myös jonkin verran varautunut, mutta huolella ja hartaudella sosiaalistettu, joten se on arjessa helppo. Omassa laumassa Käki on kipakka ja omanarvontuntoinen, jopa hieman dominoiva. Vieraampien koirien seurassa se on sopuisa ja enemmän tarkkaileva, sen kanssa on helppo lenkkeillä vieraassakin koiraporukassa. Tuttujen koirakavereiden kanssa Käki rakastaa hurjia paineja ja takaa-ajoleikkejä.

 

Käki on ollut hyvin terve koira pentuajan sitkeää virtsatieinfektiota lukuun ottamatta. Luusto on muilta osin tutkittu terveeksi, mutta selästä on löydöksenä LTV3. Säännöllisellä huollolla ja  määrällisesti sekä laadullisesti maltillisella ja hyvin suunnitellulla treenaamisella selkä on pysynyt täysin oireettomana.

 

Käki suhtautuu kaikkeen työntekoon suurella sydämellä ja intohimolla. Se työskentelee tyypillisesti tiukasti kuplassa, eikä ota häiriötä ympäristöstä, vaan on täysin omistautunut ohjaajalleen. Käki on pyrtsimäiseen tapaan älykäs ja oppii asiat hyvin nopeasti. Ohjaajan on ymmärrettävä pitää toistot maltillisina ja treenit riittävän mielenkiintoisina, jotta nokkela koira ei pääse pitkästymään. Käkin ykköslaji ja suurin rakkaus on agility.  Agilitykenttä on Käkille maailman mahtavin huvipuisto, missä juostaan täysillä ja pidetään hauskaa. Lisäksi Käki harrastaa kotitarpeiksi tokoa ja rally-tokoa. Paimennusta on kokeiltu ja Käki on varsin lupaava pieni paimenen alku. Se on suorittanut paimennustaipumustestin hyväksytysti. Käki paimentaa rauhallisesti ja kohtelee lampaita kauniisti ja reilusti. Kotioloissa Käki on vilkas ja aina valmiina toimintaan, mutta osaa myös rauhoittua mamman kainaloon rapsuteltavaksi, kun sen aika on.

 
                                                                        - Nina -

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

03.04 | 19:17
Pii leikkii on saanut 1
09.06 | 11:38
Etusivu on saanut 3
24.10 | 00:40
Galleria on saanut 1
29.07 | 22:40
Sijoituksessa on saanut 2
Tykkäät tästä sivusta