Kennel Berger d'Arbazile

Oma taustani

Susi ja minä <3 (kuva Kertu-foto)

Olen lähempänä 40 vuotta oleva koiraharrastaja Pirkkalasta, joka työskentelee oikeassa elämässä Tampereen yliopistollisen sairaalan anestesiaosastolla sairaanhoitajana. Meidän perheen vauhdista pitääkin huolen kaksi pientä poikaa, Tuure s.02/2011 ja Ukko s.12/2012, sekä viisi pitkäkarvaista pyreneittenpaimenkoiraa ja maatiaiskissa Sulo Nöpönen.

Koirat ovat aina olleet iso osa elämääni. Voisi jopa sanoa, että minulla ei olisi elämää ilman koiriani. Ensimmäisen oman koirani sain vuonna 1991 ja rotuna tietenkin oli jo silloin hyvinkin harvinainen pyreneittenpaimenkoira, Hanumanin Ingela eli Honey. Hansu opetti minulle paljon koirista. Hansu ei ollut se helpoin koira ja herätti paljon kummastusta ja paheksuntaakin muissa ihmisissä tempuillaan. Minulle Honey oli täydellinen kaikkine oikkuineen ja tempuineen. Hansu opetti kuinka minun täytyy uskaltaa olla luotettava ja johdonmukainen ihminen koiralle joka tilanteessa, ovatpa sivulliset ihmiset mitä mieltä tahansa. Hansun kanssa muuten ei olisi pärjännyt.

Honeyn kuoltua päätin etten kestä menetyksen surua toistamiseen ja en IKINÄ enää ota koiraa. Meni 3 vuotta ennen kuin pystyin edes katsomaan kuvaa Hansusta. 6 vuotta meni, että pystyin katsomaan kuvaa itkemättä. Kyllä, en varmastikkaan ole aivan normaali, ja koirat merkitsevät minulle paljon enemmän kuin monelle muulle. Ne eivät ole vain lemmikki tai elämän tapa, ne merkitsevät paljon enemmän. Olen kuitenkin onnellinen, että olen löytänyt elämääni jotain niin merkityksellistä ja paljon antavaa. Moni ei löydä sitä elämästään koskaan vaikka kuinka sitä etsivät, joskus kaukaakin. Toki koirien vuoksi olen monesta asiasta ja ihmissuhteestakin joutunut luopumaan, mutta loppujen lopuksi en vaihtaisi karvaakaan pois, puhumattakaan kaikesta sotkusta mitä koiramaailmaan liittyy kun sinne riittävän syvälle pääsee.

Niin se veri veti vain koirien ja varsinkin pyreneesien pariin. Kävin katsomassa Niemisen Kirsin (kennel Fusain) koiria Tampereen Arboretumissa ja erityisesti mukana ollut pieni Ranskan tuonti pentu "Hippu" (PYRENE DE L'ESTAUBE) sulatti sydämmeni täysin. Silloin ajattelin, että jospa tuon saisin itselleni tai edes Hipun pennun, mutta eihän Kirsi KultaHipustaan olisi tuolloin luopunut ja meille saapuikin Toska eli Drole d'Oiseau Cuiller a Sort  vuonna 2002.

Toska eli kasvattajansa luona pitempään kuin muut sisaruksensa, koska Toskalle tehtiin onnistuneesti PDA (Patent ductus arteriosus) leikkaus, jonka jälkeen se lönkytteli sydämiimme verkkopaidassaan. Toska onkin rekisteröity EJ rekisteriin kun kotikoiraa me etsittiin. Enhän minä mitään ihmeellistä harrasta kasvattamisesta puhumattakaan! Toskaan pätee hyvin sanonta "mikä pahan tappais". Niin moneen kertaan Toskan elämän aikana on ollut erilaisia läheltä piti tapauksia ja viimeisimpänä Toska sai elinaikaa virtsarakon kasvaimen vuoksi max 6kk ja nyt siitä on aikaa jo 6 vuotta. 13.01.2016 tuli se päivä jolloin haikein mielin jouduimme Toskasta lupumaan ja Toska lähti sateenkaari sillalle rauhallisesti. Pitkän ja vaiherikkaan elämän Toska sai elää kanssamme ja on jäänyt varmasti monen mieleen ikuisesti.

Seuraavana meille muutti Gigi eli DD Mouche de Galle. Gigi on minun oma pikkuprinsessa ja kipakka neiti joka laittaa lauman järjestykseen. Gigillä löytyy luonnetta ja hermoja vaikka muille jakaa ja uskollisempaa koiraa saa hakea. Gigi on erikoistunut ruokien ryöväämiseen. Myös lampailla Gigi on käynyt kertaalleen vanhoilla päivillä ja sai heti hyvin kiinni mitä niille kuuluisi tehdä ja kovasti oli kiinnostunut asiasta. Gigi on myös kohtuu kova koira pyreneesiksi joka tuli ilmi myös lampailla ollessa. Gigiä ei hätkäytä puskut tai muut pienet haasteet. Gigillä todettiin kasvain kurkussa 2014 ja saas nähdä kuinka paljon Gigillä on jäljellä elämän päiviä. Vielä ainakin sisukas neiti porskuttaa pirteänä johtajan roolissa pieni nuha/rohina mukanaan.

Meille muutti kodinvaihtajana hieman alle 7-vuotiaana Donna eli Entre Nous Bougainvillee. Donna saikin meillä kirjaimellisesti toisen elämän kun sai elää meillä hyvän toisen puoliskon elämästään. Donna oli mieheni koira henkeen ja vereen. Kukaan muu ei merkinnyt sille maailmassa mitään. Donna oli arvonsa tunteva rautahermoinen vanharouva. Kuulossakin alkoi jo olla vikaa aina, paitsi ruoka-aikana. Donnan me muistamme tepsuttelemassa hissuksiin varjonlailla joka paikassa missä Mikkokin oli. Donna sai olla loppuun asti pomo laumassamme. Donna sai siis elää lopuun asti arvoistansa elämää menettämättä arvokkuuttaan, mikä oli meille tärkeää. Viimeiselle matkalleen päässä olevien kasvaimien aiheuttamien epilepsiakohtausten vuoksi Donna pääsi 11.04.2014 meidän kaikkien saattelemana eläen täyttä elämää lähes 15,5 vuoden ikään saakka.

Neitien jälkeen laumaamme tuli Copain eli DD d'Ici Peu Chenu joka on myös Suden eli DD Saut-de-Loupin isä. Copain on kaikkea mitä koiralta voi toivoa. Se on ollut harrastuksissa mitä verrattomin kaveri ja vielä rodunomainen ja kauniskin. Mistä suurinpana kunnian osoituksena on voitto Ranskan erikoisnäyttelyn urosluokassa 2012 useamman sadan koiran joukosta. Sellaisesta ei voi edes uneksua. Niin utopistiselta ajatus tuntui.  Copain on kisannut agilityssä 3-luokassa asti ja paimentanut aina siihen saakka kunnes polveen tuli repeämä keväällä 2013. Lisäksi Copain on tehnyt luonne testin hyväksytysti läpi, pyreneesille hyvin pistein(110). Myös Ranskan rodun oman luonne testin Copain on suorittanut hyväksytysti pistein 18/20. Pisteitä lähti ainoastaan liiasta sosiaalisuudesta! Copain on helppo koira joka saa iloisuudellaan huonotkin päivät hyviksi. Sen hymyä katsoessa ei voi olla olematta onnellinen. Copain on koira joka osuu kohdalle kerran elämässä jos sillonkaan. Olen niin kiitollinen tästä koirasta.

Copainin jälkeen laumaamme tuli Ursus eli DD Haut d'Ourson. Koira jota ei voinut olla ottamatta. Onhan se Hipun, PYRENE DE L'ESTAUBE, pentu. Ursus oli pentu josta sanoin etten halua sitä nähdäkkään, jotta en sitä ostaisi. Viimeinen niitti oli kun Ursus ulvoi pentuluonnetestissä, jolloin huomasin suuni vain sanovan, että haluan ostaa tuon pennun. Päivääkään en ole sitä katunut. Ursus on koira isolla K:lla. Ursus on varmaan vahvahermoisin pyreneesi jonka tiedän. Ursukseen voi luottaa aina ja sen kanssa voi tehdä mitä vain ja aina se tekee innolla ja antaumuksella. Ursus on yhden ihmisen koira, jolle muut ovat vain olemassa mutta yksi ihminen on ylitse muiden.

Parhaiten Ursus on loistanut paimennuksessa. Sen se osaa sen luontaisesti ja ainut ongelma on ohjaaja eli minä joka yrittää pilata aina kaiken säätämisellään. Paras neuvo jonka olenkin saanut on että jos käsken Ursuksen tehdä jotain ja se ei sitä tee niin luota koiraasi ja tee mitä se tarjoaa. Niillä eväillä Ursus suoritti PAIM1-tulokseksen erinomaisella tuloksella 2013 keväällä. Videolta sain katsoa jälkeenpäin miten Ursus esti lampaita karkaamasta oikealla sijoittumisellaan useamman kerran. Ursus sijoittui useamman kerran kisassa eri kohtaan mihin itse sitä alunperin olin ajatellut, mutta onneksi luotin koiraan enemmän kuin itseeni. Se sentään tiesi mitä tehdä! Lisäksi Ursus on vanhoilla päivillään käynnistellyt agilityuraansa uudestaan Copainin loukkaannuttua kesällä 2013. Ursus kisaa maxi 2-luokassa ja olen miettinyt josko kisain jonkun kisan huvin vuoksi eläkeläisen kanssa vielä. Kuitenkin hieman säälittää tuo maxi luokka kun Ursus ei kuitenkaan ole kuin 46-47cm korkea ja kohta  8v vanha. Eli kovin tavoitteellista ja vakavaa ei meillä ole tuo kisaaminen, kuten ei kyllä mikään muukaan harrastaminen. Lisäksi Ursus aloitti viestireenit. Ursus kuitenkin loukkasi jalkansa viestireeneissä 10/2014. Tällä hetkellä Ursus on aloittelamssa vauhdikkaita harrastuksiaan hömppä mielessä.  Satunnaisen agiltyn kotipihalla ja metsälenkit jalka kestää hyvin. Kilpailuja /tavoitteellista harrastamista ei Ursuksen kanssa enää tehdä, jotta jalka kestäisi mahdollisimman hyvin ja Ursus saisi elää pitkän ja laadukkaan loppuelämän.

Toisena narttuna meillä asustaa Susi eli DD Saut-de-Loup. Susi tosiaan on Copainin tytär. Emänä on ihanainen täpäkkä ja persoonallinen Poupette. Susi on haave joka toteutui ja onkin ehtinyt jo olla monessa  mukana. Isoimpana asiana Susi oli auttamssa suru työssä ja luopumisessa, jonka läpi kävin äitini kuoltua syöpään. Silloin Suden saappaita ei moni pieni pentu olisi pystynyt täyttämään ja viikottaiset Toko ja agility reenit Mouhijärvellä (reenimatka 300km) olivat henkireikä, jotka auttoivat jaksamaan äitini kotona hoitamisessa loppuun saakka Tuuren ollessa vauva. Siloin hitsauduttiinkin Suden kanssa yhteen paremmin kuin hyvin ja Sudella onkin ilmiömäinen kyky myötäelää minun tunteita. Susi on myös Tuuren oma koira ja ovatkin kuin paita ja peppu. Susi käy viikottain agilityreeneissä ja hitaasti, mutta varmasti pääsemme lähiaikoina kisaamaankin. Susi on kestänyt hyvin pienet tauotkin harrastuksissa vilkkaudestaan huolimatta. Syntyihän Suden nuoruusaikana myös Ukko 2012. Tällöin harrastuksiin tuli pakollista taukoa 3 kuukautta. Susi on käynyt myös paimentamassa ja vauhtia ei ainakaan neidiltä puutu. Susi suoritti PAIM T- 1tuloksen 2013. Lisäksi Sudesta tuli FI MVA heti täytettyään kaksi vuotta. Hyvin neiti kulkee isänsä jalanjäljissä. Vauhtia neidillä vaan on paljon enemmän kuin isällään. Myös nartun herkkyys, täpäkkyys ja päättäväisyys tuo omat piirteensä Suteen. Toinen tauko tuli Sudelle 2014 sysyllä kun Susi sai ensimmäisen pentunsa Käkin. Kolmas tauko on ollut vuonna 2016 syksyllä kun Susi sai toiset pennut, Käpyn ja Piin. Nyt Susi kisaa medi 3-luokassa, viimekesänä ennen astutuksia ehdimme kisaamaan agilityn SM-kisoissakin.

Huhtikuun alussa 2015 laumaamme liittyi Ranskan tuonti Loures Barousse de la Roche au Blaireau. LuLun elämä on vielä niin alkutaipaleella että kun ollaan tutustuttu niin katsellaan mitä kaikkea mukavaa keksitään. Lulu on hyvä hermoinen ja sopeutuvainen rohkea pentu, joskin hitaasti lämpivä luonne joka ihmettelee hetken uusia asioita rauhallisella mielentilalla ilman hötkyilyjä. Toivotaan että Lululla olisi aikoinaan annettavaa rotumme geeneihin ja Lulu toisi puuttuvia palikoita jalostuksen haasteisiin. Sen tulevaisuus näyttää tullessaan. koirana Lulu tuntuu olevan kuitenkin helppo ja loistava lisä laumaamme sekä perheeseemme. Kiitokset koirasta koiran kasvattaille Christian ja Lauren Garlineille. Luluun rakastuu päivä päivältä enemmän. Sopivaa Fawnia pyreneesiä ehdinkin sitten odottaa vuodesta 2006.

 

Kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi koiramme ovat nimenomaa perhekoiria ja lemmikkejä. Harrastukset ovat toissijaisia ja koirien kanssa tehdään sitä mistä ne pitävät ja mikä niille parhaiten sopii eri elämän vaiheissa. Parasta onkin metsäkävelyt ja rauhalliset rapsuttelu hetket sohvalla kainalossa. Joskus huomaan havahtuvani kun katselen pihassa kirmaavia koiria, jotka ovat niin läsnä hetkessä ja vielä niin kauniita. Se on onnen tunne joka saa mahan muljahtamaan joka kerta onnesta. Olen saanut elämääni jotain aivan erityistä ja tärkeää perheeni lisäksi. Jotain mitä kaikki eivät tiedä olemassa olevankaan. Se on sitä mihin pyrin kasvatustyössä. Haasteista ja hankaluuksistakin huolimatta haluan nimenomaa pentujen pääsevän tärkeäksi osaksi ihmisten elämää eri elämän vaiheissa. Merkitykselliseksi osaksi perhettä vanhuuteen ja raihnaisuuteen saakka. 15 vuodessa tapahtuu paljon ja toivon, että koirat saisivat kokea sekä ylä että alamäet samassa perheessä koko elämänsä ajan.

Kuten jo kennelnimeni kertoo arvostan rodussa rodun alkuperää, rodunomaisuutta niin ulkonäössä kuin luonteessakin, pyreneesin alkukantaisuutta ja heterogeenisuutta. En pyri helppoihin seurakoiriin, joita on jo useita eri rotuja, vaan koiriin joiden kanssa pystyy elämään varautuneisuudesta huolimatta, joiden kanssa pystyy harrastamaan älykkyysetä huolimatta ja joiden kanssa pystyy makoilemaan vilkkaudesta huolimatta. Koiriin, joilla on hyvä hermorakenteet, mutta jotka ovat reaktiohekkiä ja eläväisiä. Koiria jotka tunnistaa selkeästi pyreneittenpaimenkoiriksi niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin.

Pyreneittenpaimenkoira on elänyt eristyksissä vuorilla ja selvinnyt liialta jalostukselta verrattuna moniin muihin rotuihin. Se onkin säilynyt rotuna, joka on tottunut kovaan työhön ja ulkoilmaelämään. Rotu tuli tunnetuksi ensimmäisen maailman sodan aikana viestikoirana. Se on ranskalaisista paimenkoirista pienin, mutta omaa erityisen hyvän motoriikan ja hyppelee mielellään kivikoilla ja kiipeilee jopa puihin. Se on erityisen kestävä ja elastinen.

Siihen, että osasin päättää onko minusta kasvattamaan edes pienimuotoisesti pyreneittenpaimenkoiria meni 20 vuotta rodun parissa, mutta koen nyt omaavani riittävästi tietoa tästä haastavasta ja mielenkiintoisesta rodusta, jolla on liian pieni geenipooli, mutta avoin rotukirja ja vielä niin useita eri tyyppejäkin. Minun koirani ovat lähinnä Arbazilen alueella eläneitä paimenkoiria. Siitä siis syy kennelnimeen ja rakkaus rotutyyppiin. Ilkikurinen ja nauravainen ketun ilme on se mikä tekee herkästä paimenesta sieluni kumppanin ja kuvastaa rodun älykkyyttä.

 

Rakkaudella rotuun
kati

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

03.04 | 19:17
Pii leikkii on saanut 1
09.06 | 11:38
Etusivu on saanut 3
24.10 | 00:40
Galleria on saanut 1
29.07 | 22:40
Sijoituksessa on saanut 2
Tykkäät tästä sivusta